Prologi

Olen jo vuosien ajan lukenut kirjoja, jotka ovat monien unohtamia. Kirjoja, joista useimmat eivät ole kuulleetkaan. Moni ansioitunut ja aikanaan suurta suosiota nauttinut kirjailija on saatettu unohtaa lähes täysin, eikä heidän kirjojaan löydy enää juuri muualta kuin kirpputorien ja kierrätyskeskusten ilmaishyllyiltä.

Erityisesti kotimainen kirjallisuus kiinnostaa minua. Miksi kovin harva lukee enää Maila Talviota? Kuka tunnistaa nimen Martti Merenmaa? Mitä voi oppia elämäkerrasta, jonka kirjoittajasta ei ole koskaan kuullut?

Olen lukenut jo lähes 30 vuoden ajan. Rakastan yhä kirjoja, joita luin lapsena ja nuorena. Luen niitä säännöllisesti, joitain jopa vuosittain. Enid Blyton, L.M. Montgomery, Tove Jansson, Mary Marck... Näiden vanhojen klassikoiden rinnalle on tullut paljon uusia. Modernia kirjallisuutta en juurikaan lue, paitsi joitain historiallisia romaaneja, historian alan tietokirjoja ja fantasiaa. Tämä aika tai tämän ajan ihmisten sielunmaisema ei minua paljoakaan kiinnosta.

Jo vuosien ajan olen lukenut kirjoja, joista muut eivät ole yleensä kiinnostuneita (paitsi ehkä veljeni ja hänen puolisonsa). Tapa on lähtöisin varhaisilta opiskeluajoilta, jolloin vähävaraisena minulla oli rahaa vain halvimpiin tai ilmaisiin kirjoihin. Elämäkertojen harrastajana törmäsin kirjailijanimiin, joista en ollut juuri kuullutkaan. Kukahan tämä on? Jos hän oli tuolloin noin merkittävä, miksi häntä ei kukaan muista? Ovatko kirjat vielä raikkaita ja mielenkiintoisia, vai ovatko ne omastakin mielestä jo vanhentuneita ja suorastaan lukukelvottomia?

Näiden vuosien ajan olen myös näitä unohdettuja kirjoja lukiessani miettinyt blogin perustamista. Takavuosina kävin Päivälehden museossa kuuntelemassa esitelmäsarjaa Anni Swanista, Saima Harmajasta ja Helsingistä. Paikalla oli myös Hellevi Arjava, Anni Swanin pojantytär. Olin yleisössä ehkä nuorin osanottaja, ja esityksen jälkeen jäin paikan päälle keskustelemaan hieman aiheeseen liittyvistä asioista. En muista enää kuinka jutustelu eteni, mutta minua kehotettiin perustamaan blogi aiheesta. Siitä lähtien ajatus on hautunut mielessä. Jo silloin keksin tämän nimen "Kadonneet kirjahyllyt".

En ole blogi-ihminen. En seuraa yhtäkään blogia säännöllisesti, ja vain muutamia tulee vilkaistua toisinaan. Useimmin käyn tarkastelemassa Saran kirjahyllyt -blogia, joka käsittelee pääasiallisesti tyttökirjoja. Tyttökirjat ovat minullekin se ehkä rakkain kirjallisuuden laji, ja olen lukenut niitä järjettömiä määriä. Tämäkin blogi siis tulee käsittelemään aihetta jonkin verran.

Toki kerron muistakin kirjoista kuin niistä unohdetuista. Jo aiemmin mainittu L.M. Montgomery on itselleni niin tärkeä, että viime vuonna matkustin Prinssi Edwardin saarelle. Kalle Päätalo ei ehkä ole nuorison suosiossa, mutta vanhempi väki tuntee hänet melko hyvin. Itse luen Iijoki-sarjaa jo kolmatta kertaa, nyt gradun merkeissä. Innostuin siitä niin, että sain räävittyä loppuopintoni kokoon ja ilmoittauduin graduseminaariin monen vuoden opiskelutauon jälkeen. Ihan vain koska halusin tehdä gradun Kalle Päätalosta.

Blogin myötä joutunen palaamaan kirjoihin, joista halusin joskus kirjoittaa, mutta en vielä tohtinut. Alkuvuodesta luin Urho Karhumäen kirjan Avoveteen, joka oli raikas ja väkevä. Ehkä tartun siihen seuraavaksi, selailen sivuja ja kirjoitan kirjasta nyt. Vuosia sitten ihastuin Martti Merenmaahan, jonka teos Mustan kukon laulu jäi vahvasti mieleen. Myös sen aika on taas tullut. Haluan kertoa näistä kirjoista. Ehkä joku haluaa kuunnella.